Burn after reading

Tämän syksyisen lumimyrskyn alkaessa poppoomme päätti lähteä koeponnistamaan uutta Sello Rexiä. Kyseessähän on Coenin veljestä mustan huumorin hupailu, jota tähdittävät ihanaakin ihqummat George Clooney ja Brad Pitt. Myös jokseenkin neuroottinen John Malkowich seikkailee leffassa. Hahmot ovat jokseenkin yksinkertaisia ja/tai neuroottisia. Tunnetut näyttelijät saavat mukavasti uutta ulottuvuutta julkisuuskuvaansa.

Malkowich näyttelee potkuja saanutta CIA-agenttia, joka päättää kirjoittaa muistelmat. Samalla Malckowichin roolihahmon vaimo päättää kaivaa hänen pankkitiedot avioeroa varten. Pahaksi onneksi vaimon avioerojuristin assistentti hukkaa cd:n kuntosalille. Kaikki on valmista seikkailua varten.

Brad Pitt nähdään leffassa todellakin erilaisessa roolissa. Tyhmä, blondi ja huoleton personal trainer saa cd:n käsiinsä ja selvittää cd:n kuuluvan CIA-agentille. Yhdessä työkaverinsa kanssa he päättävät rahastaa cd:llä. Juoneen sotkeutuvat mukaan Malkowichin lisäksi ainakin Venäjän lähetystö ja CIA.

Olematonta juonta kehitellään taidokkaasti eteenpäin ja katsojan pitää yhdistellä paloja koko ajan toisiinsa edes luullakseen pysyvänsä juonessa mukana. Jossain vaiheessa mieleen tuli Pulp Fiction. Leffaa on höystetty mustalla huumorilla ja tämä katsoja hörötti melkein koko leffan alusta loppuun. Tosin leffan loppu saa melko huonon päätöksen. Jahas, mitäs me tähän loppuun keksittäis? Hei, kaikki vois vaikka kuolla! Joo, tehdään niin!

Mamma Mia!

Finnkinon vitosen illan ja uuden helsinkivahvistuksen kunniaksi suunnistimme Maximiin Mamma Mia! -näytökseen. Ei aavistustakaan mitä odottaa kuin Abbaa, Abbaa ja Abbaa.

Tarinan kulmakivi juonsi juurensa Donnan (Meryl Streep) nuoruuteen ja villiin kesään. Hänen tyttärensä Sophie (Amanda Seyfried) on saanut selville, että hänellä on kolme potentiaalista isää. Sophie kutsuu kaikki isäehdokkaat tuleviin häihinsä, josta alkaakin isyyden selvittely.

Juoni ei itsessään ole kummoinen, mutta katselija pääsee pujahtamaan hetkeksi satumaailmaan. Paikkaan, jossa ei tarvitse huolehtia erääntyvistä laskuista ja muista arkirutiineista. Kaiken kaikkiaan kesäfiilismusikaali Abban tahdissa, jota sai nauraa vedet silmissä.

Marko Hautala: Itsevalaisevat

Tottakai taloutemme hankki tämän opuksen heti, kun se ilmestyi kauppohin. Kertomus kalakultista oli mukaansatempaava ja kirjan rakenne erittäin fiksu. Mielenkiintoisinta oli mielestäni uskontojen rajapintojen polkeminen, mikä piti yllä tiettyä jännitettä. Tätä varmasti edesauttoi myös maanläheinen henkilöasetelma ja ehkä osansa oli tutuilla Vaasa-maisemillakin. Olen aika minimalistisen kielen ystävä, ja tässä kirjassa rönsyiltiin sen suhteen juuri sopivasti, mutta ei liikaa.

Sujata Massey: Rei Shimura ja tappava manga

Dekkarilinjoilla jatketaan, seuraavaksi luin krokettiturnauksesta palkinnoksi voittamani japani-dekkarin Rei Shimura ja tappava manga. Oikeastaan hienoa, että paketista paljastui juuri tämä kirja, koska suunnitelmissani oli ollut lukea kyseistä sarjaa ennemmin tai myöhemmin. Tappava manga on jo viides Rei Shimura -kirja, mutta mukaan pääsi hyvin ilman tietoja sarjan aiemmista tapahtumista. Kirjassa japanilais-amerikkalainen naisetsivä ja antiikkiasiantuntija Rei selvittää harrastelijoiden manga-rinkien ympärille kietoutuvaa tapahtumavyyhtiä. Kevyt ja mukaansatempaava dekkari, joka paikoitellen kyllä vaikuttaa vähän japanin kulttuurin oppikirjalta. Onneksi lukijalle annetaan kuitenkin välillä mahdollisuus tehdä itsekin tulkintoja tapahtumien sidonnaisuudesta japanilaiseen kulttuuriin. Ahaa-elämykset ovat kirjan suola :)

Åsa Nilsonne: Kaikessa hiljaisuudessa

Kesällä kuuluu lukea ainakin pari dekkaria, ja putken avasi Åsa Nilsonnen kirja Kaikessa hiljaisuudessa. Siinä sukellettiin päällepäin askeettisen tavalliselta näyttävän tutkijanaisen elämään, joka onkin solmiutunut mm. biotieteiden ja ihmissuhdekiemuroiden verkostoihin. Voimakas elementti on myös päähenkilön, naispoliisi Monika Pedersenin omakohtainen itsetunnon ja ammattitaidon etsintä. En ole aiemmin lukenut mitään kyseiseltä kirjailijalta mitään, ja tyyli olikin hieman erilainen kuin esim. minulle tutummilla Leena Lehtolaisella ja Henning Mankellilla. Yksityiskohtien ja keskeisten juonenkäänteidenkin kuvaus oli mielestäni hieman löysempää, koska välillä piti lukea toiseen kertaan, mitä oikeasti olikaan tapahtunut ja miten se vaikuttaa juoneen. Lopuksi luin takakannesta, että kirjailija on ammatiltaan psykiatri, mikä mielestäni selittää osan kirjan sielun syvyyksiä luotaavasta tyylistä.

Mireille Guiliano: French Women Don't Get Fat

Pahasti jäänyt kirjoja raportoimatta tänne blogiin, joten nyt sarjatuotantona arvosteluja. Japanista paluumatkalla luin lentokoneessa (ja vähän Suomenkin puolella) Mireille Guilianon elämäntapaoppaan French Women Don't Get Fat. Kirjan tausta-ajatus oli lähinnä elämäntapaohjeita ranskalaisilta naisilta amerikkalaisille kanssasisarille, mutta oli siinä ihan hyviä pointteja suomalaisellekin. Ohjeistukset liittyivät lähinnä terveelliseen elämäntapaan, ruokailuun, liikuntaan jne. Elämästä nauttiminen ilman liikaa kaloreiden vahtaamista ja stressaamista oli kantava tausta-ajatus, ihan hyvä vinkki kaikille. Kokeilin kirjassa neuvottua kahden päivän purjokuuria sillä tuloksella, että yhden päivän jälkeen en halunnut enää haistaa, maistaa enkä nähdä kyseistä kasvista. Siirryinkin seuraavaksi päiväksi kirjan sivustolla vinkattuun viinirypälekuuriin, ja se sujui mainiosti :)

Kjell Westö: Lang

Ennen lomaa sain luettua Kjell Westön Lang-kirjan, joka myös toimi työmatkan viihdykkeenä. Kirjan päähenkilö Lang on joutunut vankilaan ja Westölle tuttuun tyyliin päähenkilön ystävä kertoo Langin tarinaa. Kirja sijoittuu Helsinkiin ja Langin suhteeseen nuorempaan naiseen, Saritaan. Lang on suositun keskusteluohjelman juontaja, mutta ohjelman alamäki alkaa Langin tavatessa Saritan. Hänen mielenkiintonsa keskittyy alussa vain uuteen naisystävään. Suhteen myötä Saritan menneisyydestä paljastuu uusia asioita, kuten sairaanloisen mustasukkainen ex-mies, Marko. Juuri Marko aiheuttaa Langin alamäen ja vangitsemisen.

Kirja noudattelee ainakin minulle tuttua Westö-tyyliä: joku toinen kertoo toisen tarinaa ja miljöönä on Helsinki. Paikoin kirjassa käytetään hyvinkin ronskia kieltä kuvattaessa Langin ja Saritan suhdetta. Kirja oli hyvää matkalukemista, vaikka välillä juoni tuntui junnaavan paikoillaan.

Ruth L. Ozeki: Lihan oppivuosi

Lihan oppivuosi oli matkalukemisena Japanin matkalla, koska tiesin sen kertovan vähän myös kyseisestä maasta. Lihan oppivuoden keskeinen juoni on Amerikkalainen vaimoni -niminen tv-sarja, jonka on tarkoitus välittää periamerikkalaista lihansyöntikulttuuria japanilaiselle yleisölle, erityisesti kotirouville. Sarjaa tehtäessä japanilais-amerikkalaiselle ohjaajalle Janelle alkaa kuitenkin selvitä karumpi totuus lihateollisuudesta. Tarinaan kietoutuvat myös Janen oma elämä ja elämäänsä tyytymättömän japanilaisvaimo Akikon kohtalot. Kirja oli erittäin mukaansatempaava, ja vaikka se ei perustu tositapahtumille, en siltikään suosittele lukemaan sitä ennen kesägrillailuita :)

Marian Keyes: Naura, Claire, naura!

Jatkanpa kevyellä kesälukemisella eli sarjassa noin kolmekymppisten elämää tällä kertaa Marian Keyesin Naura, Claire, naura. Kirjan päähenkilö, Lontoossa asuva Claire, on 29-vuotias ja samana päivänä, kun hän synnyttää esikoisensa, hänen miehensä jättää hänet toisen naisen takia. Claire lähtee murtuneena vanhempiensa luokse Irlantiin. Parin viikon masennuksen, raivon ja itsesälin jälkeen Clairen elämään astuu ihanainen Adam. Tietysti petollinen aviomieskin palaa kuvioihin, mutta osoittautuu edelleen idiootiksi ja hieman manipuloivaksikin sellaiseksi. Niin kuin aina tällaisissa kirjoissa, puhtoisella Adamillakin on salaisuus menneisyydessään.

Naura, Claire, naura oli ärrän alennuskorista bongattu pokkari, joka menee samaan kategoriaan noiden Kinsellan Himoshoppaajien kanssa. Seuraavana lukulistalla on Lisa Jewelliä, kevyiden kesälukemisten sarja siis jatkuu. Onkos muilla bloggaajilla lisää vastaavia kirjailijoita mielessä?

Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen

Vallan mainio kirja oli tämä Vadelmavenepakolainen. Kirja kertoo suomalaisesta miehestä, joka haluaa hinnalla millä hyvänsä tulla ruotsalaiseksi. Ruotsissa uskalletaan tuntea ja puhua tunteista. Ruotsalaiset lapset ovat kiltimpiä, avioliitot onnellisempia, ihmiset sivistyneempiä ja pankkiautomaatillekin jonotetaan oikein. Vai onko kaikki sittenkään näin yksioikoista? Kirjoitustyyli on ylitsevuotavaa satiiria, joten naurunpyrskähdyksiä on odotettavissa tasaisesti.

Lukaisin netistä muutamia muita arvosteluita kirjasta, joissa kritisoitiin kirjan faktapohjan virheellisyyksiä. Mutta eikös se juuri ollutkin se pointti: kuvata pilvilinnaa, joka päähenkilöllä on Ruotsista. Kirja on etäinen hengenheimolainen Kari Hotakaisen teokselle Juoksuhaudantie. Molemmissa hieman häiriintynyt päähenkilö pyrkii päämääräänsä keinoja karttamatta päämääräänsä, oli se sitten ruotsalaisuus tai rintamamiestalo.

Leonie Swann: Murha laitumella

Lampaiden kauhuksi heidän paimenensa löytyy kuolleena laitumelta. Poikkeuksellisen viisaat lampaat haluavat tietää miksi ja kuka murhasi heidän paimenensa, maailman kilteimmän ihmisen. Lampaat tarkkailevat laitumen tapahtumia ja siellä vierailevia ihmisiä. Ihmiset ovat kummallista väkeä, puuhailevat aivan outoja juttuja, joita lampaat eivät voi ymmärtää. Tiedonjano kasvaa ja lampaat uskaltautuvat kylälle tirkistelemään ihmisten puuhia, jospa niistä olisi lisäapua murhatutkimuksissa. Lopulta lampaat päätyvät lopputulokseen, kuka murhasi heidän paimenensa. Ainoana ongelmana on, se miten he viestittävät asian ihmisille. Lampaat keksivät keinon ja totuus tulee kuin tuleekin julki.

Dekkari on kirjoitettu lampaiden näkökulmasta, joka on varsin hauska lähestymistapa. Lampaiden kuvaillessa asioita pysähdyin monasti miettimään mitä kuvauksella tarkoitettiin. Lampaat pohtivat esimerkiksi kuka on Jumala, mitä ruohoa ihmiset niin himoitsevat ja miltä Guinness maistuu? Lampaiden ongelmat ja kysymykset ovat huvittavan yksinkertaisia, mutta toisaalta pohtisin samoja asioita, jos en kertakaikkiaan tietäisi ihmisten tavoista. Toimintatapamme kuulostavat jopa huvittavilta lampaiden silmin kuvattuna.

Kirja on hauska, vaikka paikoin raskas luettava. Kuvaukset ovat yksityiskohtaisia niin ihmisten kuin lampaidenki puuhista. Yksityiskohtaisuuden vuoksi juoni eteni melko hitaasti.

Sex and the city - Sinkkuelämää

Lähdin Sarpan kanssa tiirailemaan kauan odotettua Sinkkuelämää-leffaa. Arvostelujen pohjalta odotettavissa olisi keskinkertainen elokuva. Ensimmäinen järkytys oli alkutunnarissa, mitä missä on vanha tuttu rempseä alkutunnari? Alkutunnarin tuoma Sinkkuelämää-fiilis jäi kokonaan pois, ei hyvä. Fiilikseen pääseminen kesti melko kauan ja alun ennalta-arvattavuus ei avittanut asiaa yhtään. Elokuvan juoni on siis melko köykäinen, mutta tarina etenee kiitettävästi vahvojen hahmojen avulla.

Elokuvan hahmot ovat samat tutut kuin sarjassakin, muutama vuosi on tullut lisää sarjan loppuessa. Onneksi elokuvassa tunnustetaan reilusti, että hahmot heiluvat jo neljänkympin hujakoilla. Iän myötä ongelmat muuttuvat(?) ja elokuvassakin ongelmat keskittyvät sinkkuuden sijaan perheeseen, lapsiin, avioliittoon ja parisuhteeseen. Hyvä niin. Sarjassa kukoistava huumori jää puuttumaan, mutta toisaalta ongelmia käsitellään sarjaa syvällisemmin.

Elokuvassa on paljon Sinkkuelämää-sarjan aineksia, mutta sarjaa ei voita mikään. Sarjaan verrattuna elokuva on paikoin jopa tylsä ja teennäinen. Toivottavasti emme näe enää toista Sinkkuelämää-elokuvaa. Jatko-osassa hahmot olisivat mahdollisesti isoäitejä.

Vanhoja sukkia uusin kujein

Sujahdamme välillä tietokirjallisuuden ja harrastukseni pariin. Posti toi Bookdepositorystä tilaamani Nancy Bushin Knitting Vintage Socks -kirjan. Kuten nimestäkin voi päätellä kirja on pullollaan sukkaohjeita.

Kirja ei ole vain mikä tahansa käsityökirja, jossa on ohjetta ohjeen perään. Kirjan sukat ovat valittu 1800-luvun lopulla julkaistusta käsityölehti-sarjasta. Sukkaohjeet ovat päivitetty vastaamaan tämän päivän tarpeita. Vanhoissa ohjeissa langanvalintaan opastettiin esimerkiksi näin: langan pitää olla pehmeää. Myös puikkojen koot olivat parsineulan vahvuutta alkuperäisessä koossa. Henkilökohtaisesti en ehkä jaksaisi sellaista nysväilyä, mutta onneksi kirjassa on puikkokokoa kasvatettu.

Ohjeet vaatinevat jonkinlaista tuntemusta neulonnasta, mutta ohjeita on kehuttu pomminvarmoiksi. Olettaisin, että nurjan ja oikean silmukan sujuessa kirjan ohjeilla syntyy sukka.

Sanottakoon vielä Bookdepositorystä, että kirjassa ei ollut postikuluja laisinkaan.

Sue Townsend: Adrian Mole Cappucinovuodet

Jos olette lukeneet lapsena / teininä Sue Townsendin kirjoittamia Hadrianus Molen päiväkirjoja, niin tämä on aikuisjatko-osa niille. Jostain syystä tässä jatkiksessa Hadrianuksesta ja tullut myös suomennetussa versiossa Adrian. Kirja on julkaistu Briteissä jo viime vuosituhannen lopussa, mutta Suomessa vasta vuonna 2007.

Hadrianus/Adrian -kirjoissa päähenkilö kirjoittaa päiväkirjaa elämänsä sattumuksista - nyt hän ei tosin ole enää teini vaan yksinhuoltajaisä, kirjailijahaaveet ja rakkauden kohde ovat silti samat kuin ennenkin. Kirjaa lukiessa on vähän kuin seuraisi kirjaversiota brittiläisestä sketsisarjasta. Hullunkuriset henkilöhahmot ja sanallinen ilotulitus ovat kirjan perusta. Jonkin verran pitää myös tietää britannian kuninkaallisista ja politiikasta, jotta saa kaiken irti. Lakonista ja ironista huumoria, loppupeleissä oikein huvittavaa ja sympaattista. Alun kankeuden jälkeen luin kirjan nopeasti loppuun.

Olli Löytty: Maltillinen hutu

Olli Löytyn kirjoittama Maltillinen hutu (Teos 2008) kertoo lähinnä Afrikka-näkökulmasta siitä, mitä kulttuurien kohdatessa tapahtuu. Genressä kirja sijaitsee jossain tietokirjan, novellikokoelman ja elämänkerran välimaastossa. Monia samaa teemaa käsitteleviä kirjoja lukeneelle alkuosa on melko tuttua - mitä kulttuurit ovat ja miten ne keinotekoisestikin rajaavat käsityksiä ihmisistä. Eli jos käyt kivittämässä etnokaupan ikkunaa, tuotat harmia yksilölle etkä kulttuuristerotypialle.

Mutta oli kirjassa paljon tuorettakin näkökulmaa. Tulevaisuudessa afrikkalaisteemaisessa ravintolassa ruokaillessaan varmaan muistaa, että yhtenäistä afrikkakulttuuria ei ole olemassakaan muualla, kuin länsimaissa luodussa mielikuvissa. Taitaapa olla myös niin, että Afrikassa lomailevat pysyvät usein matkakatalogin luomassa mielikuvitusmaailmassa jopa lomansa jälkeen. Lisäksi kirjoittaja puhuu toisten kulttuurien sietämisestä - mukavan realistinen lähestymistapa.

Niina Hakalahti: Uimataito

Niina Hakalahden Uimataito (Tammi 2008) oli niin ihanan kepeä kirja, että lukaisin sen kahdessa illassa. Ouluun sijoittuva kirja kertoi neljästä päähenkilöstä, joiden elämät kietoutuvat yhteen. Mukaan mahtuu kaiken salliva curling-äiti, työhönsä kyllästynyt yritysneuvoja (curling-äidin mies), maahanmuuttaja-pizzerianpitäjä sekä vaihtoehtoäiti, jonka elämä on hieman liiankin vaihtoehtoista. Kirja perustuu hassuille sattumuksille, joita tapahtuu kun ei näe metsää puilta vaan arjen pienet kommervenkit jyräävät kokonaisuuden yli. Hyvää ironiaa ihmisistä, jotka eivät tiedä, mitä oikeasti haluavat ja ovat muutenkin vähän hukassa.

PS. I Love You

Katsoin lentokoneessa PS. I Love You -elokuvan, elokuva taitaa Suomessa kulkea suoralla suomennoksella eli PS. Rakastan sinua. Elokuva perustuu Cecilia Ahernin samannimiseen kirjaa.

PS. I Love You kertoo Hollysta (Hilary Swank), jonka aviomies kuolee juuri ennen hänen 30-vuotissyntymäpäiviään. Jonkin aikaa miehensä kuoleman jälkeen Holly alkaa saamaan kirjeitä edesmenneeltä mieheltää, joissa tämä opastaa vaimoaan elämän jatkamisessa.

Elokuva on koskettava olematta kuitenkaan synkkä. Kategoriaksi tälle mainitaan romanttinen draamakomedia. Suosittelen lämpimästi kaikille blogin (nais?)lukijoille. En tosin tiedä kannattaako elokuvaa katsoa julkisella paikalla, sillä itse en ainakaan välttynyt kyyneliltä (mikä oli ehkä hieman noloa lentokoneessa). Tämä on niitä elokuvia joiden katsomisen jälkeen harmittaa kun on nähnyt elokuvan - toivoisi että tämä kokemus olisi vielä edessäpäin.

Ostin reissulla kyseisen tarinan myös kirjana (jospa siitä saisi irti vielä vähän lisää kyyneleitä ja herkkiä tunteita), joten kerron siitä varmaan myös jossain vaiheessa arvioni täällä. Lisäksi ostin samalla myös saman kirjoittajan toisen kirjan "Where rainbows end", jospa vaikka olisi yhtä hyvä tarina kuin tämä PS. I Love You

Viimeaikoina luettua...

Näiden kirjojen lukemisesta on jo pari kuukautta, joten en niistä nyt riipusta kummempia arvioita. Totean vaan, että loistavia kirjoja olivat ja kannattaa lukea, jos sattuu innostumaan. Lisätietoja löytyy mm. Googlesta :)

Abu-Hanna, Umayya: Sinut (WSOY 2007)

Supinen, Miina: Liha tottelee kuria (WSOY 2007)

Schatz, Roman: Rakasta minut (WSOY 2006)

Seierstad, Åsne: Kabulin kirjakauppias (WSOY 2004)

Tyler, Anne: Amerikan lapset (Otava 2008)
Itse ostin Amerikan lapset matkalukemiseksi maailmalta englanninkielisenä versiona, mutta huomasin vähän aikaa sitten lehdestä, että suomennos on myös ilmestynyt vastikään.

Missä kuljimme kerran

Hetkellisen päähänpiston tuloksena löysin itseni teatterista yhdessä mm. Sari L:n kanssa. Asiaan kuuluvan teatterikahvittelun jälkeen kulkeuduimme Helsingin Kaupunginteatterin suuren näyttämön parvelle. Kyseessä oli Missä kuljimme kerran -näytelmä.

Näytelmä perustuu Kjell Westön samannimiseen kirjaan. Näytelmä sijoittuu viime vuosisadan alkuvuosiin, Helsinkiin ja Suomen itsenäistymiseen. Siinä kuvataan hahmojen elämää itsenäisen Suomen myllerryksessä sekä rikkaamman että köyhemmän väestön näkökulmasta.

Näytelmä potkaistaan käytiin punaisten ja valkoisten taistelun kuvauksella. Näytelmä keskittyykin kuvaamaan sodan aikana koettuihin kauhunhetkiin, ja siihen miten sota on muuttanut näytelmän hahmojen persoonallisuutta. Alun synkistä hetkistä edetään huomattavasti iloisempiin tunnelmiin kieltolain aikana. Kaikki näyttävät voivan hyvin päällisin puolin, mutta pinnan alla kuohuu. Kaikilla ei olekaan asiat niin hyvin kuin voisi ensinäkemältä ajatella. Toisella talousongelmia ja toisella viiraa päänupissa.

Näytelmä on toteutettu yksinkertaisin lavastein ja tunnelmaa voisi kuvata isänmaalliseksi, joka sopinee ajanhenkeen. Yksityiskohdista voineen todeta, että kuolema oli harmaisiin puettu lotta, joka loiskutti mustikkakeittoa kuolevien päälle. Hyvä yksityiskohta, niin säästyimme jatkuvalta pyssyjen paukkeelta.

Sari kertoikin, että tarinaan kuuluu useita hahmoja. Jonkinlainen tarkempi tutustuminen olisi siis ollut paikallaan, mutta lehdestä luetuilla artikkeleilla mentiin. Näytelmän jälkeen tuli todettua, että kirjaan ja näytelmään kannattaa tutustua etukäteen huolella, koska hahmoja on näytelmässä paljon. Minulla meni alkuosa hahmojen opetteluun ja tarinaan paneutuminen jäi pintapuoliseksi. Tässä tapauksessa kirjan lukeminen voisi auttaa.

Ps. Näytännöt ovat loppuunmyytyjä, joten onnekas voi saada hajapaikan.

Sophie Kinsella: Todellinen talousihme

Kirjallisuuskatsaus aloitetaankin sitten hieman kevyemmällä lukemisella eli ahmaisin sunnuntain aikana Sophie Kinsellan Varsinainen talousihme -romaanin. Kirja kertoo noin kolmekymppisestä Samantha Sweetingista, joka painaa pitkää päivää lakimiehenä tavoitteenaan osakkuus maan arvostetuimmassa asianajotoimistossa. Hän ei osaa laittaa ruokaa ja elää sikolätissä, mutta on ylpeä siitä, ettei hän koskaan tee virheitä töissä ja jaksaa tehdä 60-tuntisia viikkoja.

Niin vain käy, että osakkuuden julkistamisen päivänä työpöydän paperikasoista löytyy kansio, joka sisältää asiakirjoja, jotka olisi pitänyt ilmoittaa ajoissa verottajalle ja jotka Samantha on unohtanut täysin. Asiakkaalle virhe maksaa 50 miljoonaa puntaa, Samanthalle hänen uransa: hänestä tulee yhdessä yössä alan yleinen vitsi ja vanhat "ystävät" katoavat samantien.

Järkyttynyt Samantha hyppää junaan ja jää kyydistä pienessä maaseutukylässä, päätyy taloudenhoitajaksiksi hieman erikoislaatuiselle pariskunnalle ja täysin tumpelona kokkina alkaa opetella taloudenhoitajan taitoja. Kuvioon tulee myös mukaan komea puutarhuri (tietysti). Lopuksi sitten jahkaillaan, että ollaanko vai eikö olla, missä ja kenen kanssa ja kehen oikeastaan kannattaa luottaa. Ja tietysti Samantha oppii myös kokkaamaan ja kiillottamaan.

Kolmisensataa sivua menee nopeasti ja omassa kategoriassaan kirja on oikein mukavaa ajanvietettä ja keveydestään huolimatta ottaa kantaa siihen, onko ura henkistä hyvinvointia tärkeämpää ja korvaako materia menetetyn vapauden.

En ole lukenut Kinsellan muita kirjoja (lähinnä Himoshoppaajia), mutta varmaankin hankin nyt myös ne. Tykkäsin kovasti Lauren Weisbergerin Paholainen pukeutuu Pradaan ja VIP-ihmisiä -kirjoista, ja tämä oli samantyylinen.

Todellisen talousihmeen saa pokkarina.

Zambezi Aleksanterin teatterissa

Täältä tulee tämän blogin ensimmäinen teatterikirjoitus. Kävin pari päivää sitten Aleksanterin teatterissa katsomassa Bengt Ahlforsin ja Ritva Siikalan ohjaaman näytelmän Zambezi. Näytelmä kertoo suomalaisesta perheestä, jonka jäsenet joutuvat pakolaisiksi kuvitteelliseen afrikkalaiseen valtioon nimeltä Zambezi, koska Eurooppa on sekasorron tilassa.

Kuten odottaa saattaa, kulttuurit törmäävät ja on mielenkiintoista ajatella pakolaisuuteen liittyviä asioita näin käänteisesti. Kaikki eivät usko, että suomalaiset ovat maailman rehellisin kansa ja kuorolaulukin voi olla etnomusiikkia.

Odotin näytelmältä teeman käsittelemistä lähinnä huumorilla, mutta se olikin paikoittain erittäin liikuttava ja vakava. Erityisen hyvin onnistuttiin mielestäni kuvaamaan tuntemattomaan maahan saapumisen kaoottisuutta ja traumaattisuutta.

Loppukaneettina todettakoon, että edelleen ihmettelen miten tässäkin Kassandran tuotannossa esiintyvä japanilainen tanssija Aki Suzuki voi liikkua niin äänettömästi.

Layoutin valinta

Kaikkihan alkaa ulkoasun valinnasta. Mikäs olisikaan sen tärkeämpää. Selailkaa kuukkelia ja lisätkää omat suokkarinne tämän postauksen kommentteihin.

Pari linkkiä leiskoihin:

• Blogger layouts directory
• Pyzam

Vaihtoehtoisesti voi kuvailla minkälainen leiska miellyttäisi :D